Selkä- ja olkapääkipu

 

Kipu on merkki jostakin, se ei ole kehossa turhaan ja syy mikä kivun aiheuttaa on tärkeää selvittää. Antti tuli fysioterapiaan alaselän kivun takia, jonka jälkeen hoidettiin myös pitkään kipeänä ollutta olkapäätä.

Hoidon ajatuksena on etteivät alaselän krampit mahdollisesti enää uusiutusi ja selkää/olkapäätä olisi mahdollisuus käyttää kivutta. Vaikka jokin kipu on ollut pitkään se ei tarkoita, etteikö sille voisi tehdä jotain.

Fysiotekijät toteuttaa fysioterapiaa, jolla saadaan mahdollisimman pysyviä lopputuloksia aikaan.

 

Antin fysioterapiapolku

 

  • Istumatyö yhdistettynä kovempaan treenaamiseen sai selkäni kipeytymään
  • Aloin urheilemaan säännöllisemmin ja käymään crossfitissä enemmän
  • Alaselkäsärkyjä on ollut ennenkin ja ne ovat parantuneet itsestään. Nyt tilanne oli toinen ja selkä meni pahemmin kramppiin.
  • Kävin työterveyslääkärillä ja sain lähetteen fysioterapiaan.  Alaselkää tutkittiin ja selvitettiin mikä siellä aiheuttaa kivun.

Antti kertoo: ”Varasin ajan FysioTekijöiltä ja tutkimme selkäni toimintaa kokonaisvaltaisesti; miten käytän selkääni liikkeessä ja kuinka lihakseni aktivoituvat. Aloin hahmottamaan kuinka käytän kehoani paremmin ja ymmärsin kehoni heikot lenkit ja näihin sain harjoitteita.”

Fysioterapian hyödyt

Fysioterapian ansiosta sain työkalut, joilla voin paremmin ylläpitää selän toimintakykyä ja treenata turvallisemmin. Antti kertoo: ”Nyt uskallan tehdä liikkeitä, joita en aikaisemmin halunnut tehdä, koska en ollut varma tulisivatko paikat kuinka kipeiksi.”

  • Selän jälkeen hoidettiin olkapäätä, joka oli ollut vuosikausia jäykempi kuin toinen ja rasittui urheillessa helpommin.
  • Salitreeneissä tietyt liikkeet aiheuttivat kipua olkapäähän, joka rajoitti olkapään liikettä.
  • Olkapään aluetta hierottiin ja mobilisoitiin, jonka jälkeen sain harjoitteluohjelman, jolla parannettiin liikkuvuutta ja vahvistettiin heikompia lihaksia.

Antti kertoo: ”Pystyn tekemään nykyään esim. maastavetoa kivutta ja olkapää on ollut oireeton ja olen pystynyt tekemään liikkeet molemmilla puolilla samalla tavalla.” 

Mitä olen saanut ?

 

Kun olen käynyt ammattilaisen kanssa asioita läpi olen oppinut:

  • Miten kehoni toimii
  • tunnistamaan/kuuntelemaan kehoani eri tavalla
  • Kehon hallinta on parantunut
  • osaan käyttää lihaksistoani paremmin treenatessa
  • Tulokset ovat parantuneet ja paikat pysyvät paremmassa kunnossa
  • Särkyjä ei ole ollut enää

Fysioterapeutin huomiot

 

Antin kohdalla lähdettiin ensin poistamaan akuutti kipu selästä pois. Sen jälkeen tutkittiin mikä alaselän toiminnassa voisi aiheuttaa treenien jälkeisen kivun ja mahdollistaa toistuvat krampit alaselässä.

Tilannetta lähdetiin korjaamaan:

  • Liikekontrolli- ja lihasvoimaharjoitteiden kautta. Liikekontrollilla tarkoitetaan kykyä hallita kehoa liikkeen aikana.
  • Alaselän säryt helpottivat ja kehon hallinnan parantuessa myös aikaisemmin kipua tuottanut maastaveto saatiin kivuttomaksi.
  • Olkapään kohdalla olkanivelen liikelaajuus oli vähentynyt verrattuna toiseen olkapäähän. Olkaniveleen lähdettiin hakemaan lisää liikkuvuutta ja heräteltiin lapatukeen kuuluvia lihaksia töihin.

Lopputuloksena

 

Lihasvoiman parantuessa ja liikkuvuusharjoituksilla olkanivelen liikelaajuus saatiin korjattua ja kipu poistui sen mukana.

 

Varaa oma aikasi tästä Fysioterapiaan ja tule hoidattamaan vaivasi kuntoon:

Varaa aikasi tästä

 

 

FysioTekijät somessa